Johtoryhmä

D. Gary Young (1949–2018)

Young Livingin ja eteeristen öljyjen modernin liikkeen isä

Moni meistä haluaa tehdä unelmasta ammatin. Young Livingin perustaja D. Gary Young onnistui tekemään niin. Yli kaksi vuosikymmentä sitten, Gary löysi eteeristen öljyjen käänteentekevän voiman. Young Livingin kautta hän on voinut jakaa öljytietouttaan miljoonien ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Siten hän on voinut auttaa ihmisiä elämään terveellisempää ja monimuotoisempaa elämää. Garyn laajan kasvituntemuksen ansiosta Young Livingin eteeristen öljyjen ja öljysekoituksen kokoelma on maailman suurin.

Garyn matkustellessa eri puolilla maailmaa oppiakseen mahdollisimman paljon erilaisista tislausmenetelmistä, hän huomasi öljyjen laaduissa valtavia eroja. Silloin hän tajusi, että valmiiden öljyjen ammattimainen analysointi olisi välttämätöntä öljyjen puhtauden ja tehokkuuden kannalta. Garyn asiantuntemuksen ja omistautumisen takia Young Livingin öljyt ovat poikkeuksellisen korkealaatuisia, ja Young Livingin jäsenet voivat edelleen luottaa siihen, että öljymme ovat 100-prosenttisen puhtaita ja luonnollisia. Voidakseen taata öljyjen johdonmukaisen laadun, Gary otti käyttöön Seed to Seal® -prosessin. Prosessi pohjautuu siihen, että jokaisessa prosessin eri vaiheessa aina siementen puhtaaseen maahan kylvämisestä pullojen tuotantolaitoksissa sulkemiseen noudatetaan niin korkeita standardeja, että lopputuloksena on tuote, jonka valmistamisessa ei ole tehty kompromisseja.

Samalla, kun Gary oli vastuussa Young Livingin toiminnoista, hän piti myös silmällä, että Young Livining maatiloilla noudatettiin korkealuokkaisia kasvatus-, korjuu- ja tislausprosesseja. Hänellä oli myös tapana kirjoittaa erilaisiin julkaisuihin ja puhua eteeristen öljyjen hyödyistä ja ainutlaatuisista ominaisuuksista.

Garyssä tiivistyi koko Young Livingin, yrityksen, jolle jokaisen ihmisen hyvinvointi on tärkeää, henki. Young Living jatkaa Garyn elämäntyötä jakamalla eteerisiä öljyjä ja kertomalla niiden höydyistä ympäri maailmaa.

Mary Young

Yrityksen perustajajäsen ja toimitusjohtaja

Mary Youngilla on aktiivinen rooli Young Livingin päivittäisessä liiketoiminnassa. Hänellä on erittäin tärkeä rooli myös jäsenten opastamisessa ja kannustamisessa tehtävässään Young Livingin sanoman välittäjänä ja yrityksen tuotteiden hyötyjen tunnetuksi tekemisessä.

Mary tutustui suoramyyntialaan vuonna 1985, ja kahden vuoden sisällä hän onnistui luomaan ja rakentamaan menestyvän, monen miljoonan dollarin arvoisen organisaation. Young Livingin perustamisesta lähtien Mary on valjastanut valtavan suoramyyntitietämyksensä, kokemuksensa ja käytännöllisen lähestymistapansa tehdäkseen Young Livingistä pysyvästi maailman johtavan eteerisiä öljyjä tuottavan yrityksen.

Mary on myös tärkeä vaikuttaja Young Livingin hyväntekeväisyyshankkeissa, ja hän johtaa maailmanlaajuisesti suuntautuvia hankkeita D. Gary Young, Young Living Foundationin kautta. Hän edustaa Young Livingin sitoumusta tukea yksilöitä ja yhteisöjä terveellisten elämäntapojen saavuttamisessa.

Jared Turner

Pääjohtaja & Vastaava operatiivinen johtaja

Jared Turner aloitti Young Livingillä avustavana kansainvälisenä lakiasiaintuntijana. Hänen intohimonsa yrityksen kasvun edistämiseen johti nopeaan etenemiseen yrityksen sisällä, ja hän on tähän mennessä toiminut kansainvälisyysjohtajana, kansainvälisenä myyntijohtajana, vastaavana myynti- ja markkinointijohtajana ja vastaavana operatiivisena johtajana. Hän toimii nyt sekä vastaavana operatiivisena johtajana että Young Living -yhtiön pääjohtajana. Hänen vastuullaan ovat kestävän globaalin kasvun luominen, Young Livingin brändin, tuotteiden ja aseman kehittäminen sekä jäsenkokemuksen jatkuva parantaminen.
Jared on tulosorientoitunut johtaja, ja yhtiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja D. Gary Young ja toinen perustaja ja toimitusjohtaja Mary Young ovat pitkään luottaneet hänen kykyynsä edistää heidän vuonna 1994 perustamansa yrityksen visiota. Hän on aito esimerkki Young Livingin missiosta ja Youngien visiosta, ja hänellä on todellinen intohimo tämän vision edistämiseen maailmalla.
Jaredilla on maisterin tutkinto kansainvälisistä suhteista Syracusen yliopistosta, oikeustieteen maisterin tutkinto Syracuse University College of Lawsta ja kandidaatin tutkinnot espanjan kielestä ja valtiotieteestä Utahin yliopistosta.
Jaredin kiinnostuksen kohteita ovat lumilautailu, matkustelu, sukellus, koripalloilu ja vaellus. Aina kun hänellä on aikaa, hän viettää sen vaimonsa Felician, poikiensa Campbellin ja Kain sekä vastasyntyneen tyttärensä Tatumin kanssa.

Matthew French

Lakiasiainjohtaja ja yhtiön vaatimustenmukaisuudesta vastaava johtaja

Young Livingin johtoryhmän jäsen Matthew tarjoaa strategista neuvontaa oikeudellisissa kysymyksissä ja vaatimustenmukaisuusasioissa, joihin kuuluvat omistajaohjaus, lainsäädännön noudattaminen, riita-asiat, sopimusten hallinta ja työoikeus. Ennen siirtymistään yhtiöön hän toimi yksityisessä yrityksessä, jossa hän erikoistui siviilioikeudenkäynteihin ja rikosoikeudellisiin puolustusasioihin. Hän työskenteli myös piirikunnan syyttäjän sijaisena Maricopan piirikunnan (Arizona) syyttäjänvirastossa.
Young Livingin missio ihmisten innostamisesta hyvinvointiin ja menestykseen houkutteli Matthewin Young Livingille. Hän omaksui Young Livingin kulttuurin nopeasti ja innostui yhtiön jäsenten hyväksi toimimisesta. Matthew filosofiana on kannustaa työtovereitaan ja tukea jäseniä heidän pyrkiessä saavuttamaan tavoitteensa.
Matthew seuraa urheilua, erityisesti Lakers-koripallojoukkueen pelejä, sekä harrastaa musiikkia, pitää värikkäistä sukista ja viettää paljon aikaa perheensä kanssa.

R. Michael Buch, PhD

Tieteellisen tutkimustyön vastaava johtaja

Young Livingin kautta aikojen ensimmäisenä tieteellisen tutkimustyön vastaavana johtajana Michael Buchin työhön kuuluu tieteellistä tutkimusta ja kehittämistä, joka liittyy uusiin ja vakiintuneisiin tuotteisiin, uusiin sovellutuksiin ja vaatimuksiin sekä ja tuotestrategiaan ja tuotevalikoiman hoitoon.
Michael Buch on tuonut mukanaan yli 25 vuoden kokemuksen terveydenhuolto- ja hyvinvointialalta. Hänellä on alempi korkeakoulututkinto kemiasta chemistry Franklin and Marshall College -yliopistosta sekä ylempi korkeakoulututkinto ja tohtorin tutkinto analyyttisestä kemiasta Delawaren yliopistosta. Michael Buch on johtanut maailman johtavien yrityksien maailmanlaajuisia organisaatioita, ja menestyksen myötä hän on saanut yli kymmenen terveydenhuoltoalan patenttia, kirjoittanut useita kirjoja ja julkaissut useita artikkeleita vertaisarvioiduissa tieteellisissä aikakauslehdissä. Hänen vastuullaan on kehittää terveydenhuollon tuotteita, joiden vuotuinen myynti on lähes kolme miljardia dollaria, ja hänen tuotteitaan on myynnissä yli sadassa maassa. Michael Buch on myös jäsenenä useissa arvostetuissa tiedejärjestöissä, kuten Institute on Science for Global Policy ja American Association for the Advancement of Science.
Vapaa-ajallaan hän harrastaa järvi- ja merikalastusta ja on innokas valokuvaaja. Hän pitää Young Livingin R.C.™ -öljysekoituksen raikkaasta, luontohenkisestä tuoksusta ja raikastaa sisäilmaa käyttämällä sitä talviaikana diffuuserissa.

Kelly Case

Henkilöstöpäällikkö

Kelly on ollut Young Living -tiimin arvostettu jäsen yli 15 vuoden ajan, ja on tänä aikana saanut arvokasta kokemusta monilta liiketoiminnan alueilta. Kelly aloitti Young Livingillä markkinointiosaston työntekijänä. Hänet ylennettiin sittemmin perustajien johdon assistentiksi. Hänestä kehittyi nopeasti luotettu neuvonantaja, ja hän on ollut keskeisessä asemassa monien haasteiden voittamisessa ja yrityksen kasvussa.
Useimmat Kellyn työtehtävistä ovat tapahtuneet kulissien takana, kun hän on luonut yhtenäisyyttä toimimalla välittäjänä, neuvomalla ja rakentamalla siltoja tieteenalojen väliselle viestinnälle.
Kelly jatkaa edelleen strategisena neuvonantajana, luotettuna henkilönä ja kaikupohjana johtoryhmälle, toimitusjohtaja Mary Youngille ja perustajalle Gary Youngille, mutta hänellä on nyt näkyvämpi rooli yhtiön henkilöstön ja jokapäiväisen strategisen liiketoiminnan kannalta.
Kellyllä on kandidaatin tutkinto englannin kielestä Brigham Youngin yliopistosta. Hän viettää mielellään aikaa miehensä ja kahden lapsensa kanssa ja rakastaa matkustelua, rantakävelyjä, lukemista ja teatteria.

Lauren Walker

Toimitusketjusta vastaava johtaja

Lauren toi Young Livingille yli 25 vuoden projektinhallinta-, toimitusketju- ja tuotevalmistuskokemuksen. Hän oli mukana luomassa innovatiivisia toimitus- ja tuotantostrategioita työskennellessään useissa tehtävissä insinööristä aina valmistuksesta vastaavaksi johtajaksi monissa korkean profiilin kansainvälisissä yrityksissä.
Lauren tuo tehtäväänsä poikkeuksellisen kokemuksen ja intohimon. Hänen tehtävänsä käsittää Young Livingin koko maailmanlaajuisen toimitusketjun valvonnan ja sen varmistamisen, että toimitusketju toimii sujuvasti alusta loppuun. Laurenin vaikuttava osaaminen maailmanlaajuisesti linjattujen järjestelmien parissa auttaa Young Livingiä toteuttamaan toimintoja kaikilla markkina-alueilla. Tavoitteena on varmistaa jatkuva korkealuokkaisten tuotteiden toimitus jäsenillemme.
Laajan kokemuksensa lisäksi Lauren toimii useissa johtokunnissa, mukaan lukien Salt Lake Chamberin johtokunnassa. Lauren on ollut pääpuhujana American Manufacturing Strategies -kokouksessa ja Front End Innovations -konferenssissa. Hänellä on myös Lean Six Sigma Project Champion- ja Green Belt -sertifikaatit. Hän on valmistunut sähkötekniikan insinööriksi New Yorkin Union Collegesta.
Lauren ja hänen aviomiehensä Todd rakastavat Utahin kaunista luontoa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia retkeilyyn ja seikkailuihin. Laurenilla on kaksi aikuista lasta, jotka ovat molemmat seuranneet hänen jalanjäljissään tekniikan alalle.